Nöyrtykää vastaanottamaan Herran siunaus

”Nöyrtykää vastaanottamaan Herran siunaus” sanoi pappi tänään Jumalanpalveluksen lopuksi. 

Taas sai huikeen muistutuksen siitä, että miten Jumalan edessä nöyrtyminen on tärkeää. Kuinka usein se unohtuukaan miten suuri ja pyhä kaikkivaltias meillä on. Ja erityisesti mietin, että miten suuri kunnioituksen osoitus se onkaan, että nöyristetään sydämemme ja ajatuksemme Herramme puoleen. 

Taisteluni - kappaleen sanotukset mielestäni sen kuvaa hyvin, kuinka nöyrtyminenkin on kasvamista. Kerta toisensa jälkeen sitä joutuu itseään aiheesta muistuttamaan ja silti se tosiaan niin helposti unohtuu.  

” Eessäs pieneks kasvaa saan, tuntea uudestaan, jälleen rakkautes parantaa” – Bass´N Helen

Koko elämän mittainen tehtävä, jossa Jumalan osuus saisi kasvaa yhä suuremmaksi elämässäni ja oma osuuteni pienentyä.

Aihetta miettiessä kohtaan taas tuttuun ongelmaan, yhteiskuntamme ajatusmalleihin. Niin sanotusti ottaa kyllä vahvasti koteloon se, että individualismi kantaa todella suurta alaa ihmisten ajatusmaailmassa. ”Ollaan oman elämämme herroja ”- ajatus vie niin paljon tilaa Jumalalta ihmisten elämässä. Suomalaiset varsinkaan ei tarvitse ketään auttamaan tai neuvomaan. Toisin sanoen asetetaan itsemme Jumalan paikalle.

Eipä toisaalta olla ensimmäinen sukupolvi, joka individualismiin sortuu. Israelin kansa napisi ja nurisi Jumalaa vastaan jatkuvasti, koskaan ei oltu tyytyväisiä. Erämaa vaelluksen alussa Jumala vielä antoi kansalle, sen mitä he pyysivät, mutta raja niissäkin napinoissa tuli vastaan;

4. Moos. 14: 19-22

Mooses pyytää kansan puolesta armahdusta..

"Koska siis armosi on suuri, anna kansallesi anteeksi sen pahat teot, niin kuin olet tähänkin asti antanut sille aneeksi aina Egyptistä lähdöstä saakka." 
Herra sanoi: "Minä annan anteeksi, niin kuin pyysit. Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle, yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni."

Vanhan liiton aikaa rangaistukset olivat hiukan eri tasoa, kuin tänään. Jumalalle siitä kiitos, että meillä on Jeesus, joka kärsi rangaistuksen synneistämme. Mikä tokikaan ei sitä tarkoita, etteikö synnillä seurauksensa olis tänäänkin. 

Tuntuu välillä siltä, että eletään niin pullamössö-kulttuurissa, missä millään ei oo mitään merkitystä, joten ”kukapa sitä jumalaakaan tarvitsis?” Mutta eipä sekään aikaa ja kulttuuria katso, missä ei voitais sanoa, että ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”(Room. 3:23), huom. KAIKKI.                    

                                     

Kuinka paljon Jumalalla oliskaan meille annettavaa, jos vaan suostuttais ottamaan vastaan.  Niin paljon vahinkoa ihmiset aiheuttavat itelleen, kun eivät suostu nöyrtymään Luojansa tarjoamaan suunnitelmaan. 

Eli summa summarum, totuus ainoasta pelastuksesta on yksin Jeesus, jonka suunnaton rakkaus tätä syntistä ihmiskuntaa kohtaa on suurempi kuin meri, laajempi kuin maa ja korkeampi taivasta.