Korkein kutsu

Mitä työtä meidän tulisi tehdä palvellaksemme Jeesusta?

Mikä on se kutsumus, jota eniten arvostetaan?

Jokainen meistä haluaisi löytää sen oman paikan. Jokaisella on kaipuu kokea olevansa tärkeä omassa tehtävässään. Toiveenamme on, että voisimme nauttia läpi elämän, siitä mitä teemme.

Kutsu, kutsumus, työnäky, missio… Kovin moniulotteisia sanoja kaikki, jotka merkitsevät eri konteksteissa eri asioita. Ja jokainen meistä saattaa ymmärtää ne eritavoin.

Kristittyinä kohtaamme usein yllä mainitut kysymykset ja yhtä usein saamme niihin uudenlaisen vastauksen.

Viime viikkoina kysymykset ovat nousseet aina uudestaan ja uudestaan pinnalle miettiessäni tulevaisuutta ja lähestyvää valmistumista. Myös koulun puolesta olemme pohtineet kutsumusta monilta eri näkökulmilta, joiden myötä aihe on pysynyt ajatuksissa aktiivisesti.

Ja mitä enemmän kutsumusta on pohtinut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Jokainen saa Jumalansa kanssa prosessoida, kuinka asian näkee ja kokee.

Tärkeintä on korkein kutsu, joka kohdistuu jokaiseen kristittyyn!

”Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk.14:27)

Suurinta osaa ei kutsuta esim. lähetyssaarnaajiksi tai pastoreiksi, 

mutta jokainen on kutsuttu seuraamaan Kristusta! 

Jokainen on kutsuttu olemaan uskollinen sillä paikalla, johon Herra on meidät milläkin hetkellä asettanut. Ollaanpa opiskelijoita, kotiäitejä, tehdastyöläisiä tai firman pomoja, niin meidät on kutsuttu tuottamaan hengen hedelmää (Gal.5:22-23) ja noudattamaan Jumalan sanaa. Olemme saaneet myös lähetyskäskyn, joka tosiaan on käsky eikä kehoitus.(Matt.28:18-19)

Joka päivä, joka hetki saamme ottaa sen oman ristimme ja kantaa sen kunnialla ja kiitollisuudella tietäen, että tähän minut on kutsuttu!

Kiire(kö?)

(Moni nokkela on kerennyt tämän tekstin (hiukan laajempana) lukemaan myös toukokuun Nuotasta.)

Tänään aivan liian monen ihmisen huulilla on sana kiire.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, mitä on kiire ja kuinka siihen tulisi suhtautua? Entä mitä Raamattu puhuu kiireestä?

Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Kiirettä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. (Wikipedia.)

Kiire on tunnetila, joka voi olla todellinen, mutta voi olla myös opittu toimintatapa. Se voi olla väliaikainen tai ”krooninen”.

Kirjoitan tätä opiskelijana, seurakunta-aktiivina, tyttärenä, siskona, tätinä ja tunnollisena ystävänä, jolle on siunattu laaja verkosto, josta haluan pitää huolta. Opinnäytetyö pitäisi saada tehtyä, opetus suunniteltua ja rahaakin olisi hyvä ansaita tekemällä työkeikkoja. Monesti tuntuu, että 24h/vrk ei vain riitä!

Onko kiire sinulle syy vai seuraus?

Olen sitä mieltä, että jokaisen, joka kokee itsensä kiireiseksi, kuuluisi osata myös perustella miksi on kiireinen.

Olenko..

Kiireinen koska se tukee omaa itsetuntoani?

Kiireinen koska haluan vaikuttaa?
Kiireinen koska koen olevani velvollinen tekemään paljon?
Kiireinen koska haluan antaa, siitä mitä minulle on annettu?
Kiireinen koska paikkaan omaa yksinäisyyttäni?
Kiireinen koska haluan tuntea olevani tärkeä?
Kiireinen koska haluan kokea kuuluvani osaksi yhteisöä?
Kiireinen koska minulta vaaditaan tehokkuutta?

Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta uskon, että mikään syy kiireisyydelle ei ole väärin, jos sitä pystyy itse kontrolloimaan ja se ei hallitse ihmistä. 

Tehokkuutta vaaditaan jokaisessa asiassa. Ja jos uskallatkin sanoa, että oli leppoisa työpäivä, niin ensimmäinen ajatus on, että eihän sinulla ole tarpeeksi tehtäviä silloin. Tai jos alakoululainen ei ole saanut läksyjä, niin äidin ensimmäinen kysymys on, että mitä se tuollainen koulunkäynti on?

”Arvioimme ihmisten kyvykkyyttä sillä, sillä mitä he saavat valmiiksi, emmekä sillä, mitä he yrittävät” -tuntematon

Uutteruus ja harkinta tuo menestyksen, turha kiire vie köyhyyteen. Sananl. 21:5   

Monta-rautaa-tulessa- tilanne on tuttu meille monelle, mutta se ei välttämättä tarkoita kuitenkaan kiirettä, kunhan vain kaikki ”raudat” ovat kohdillaan. Asioiden organisointi jo yleensä helpottaa kiireentuntua. Kiireisen on opeteltava erityisesti ajanhallintaa, mutta vielä tärkeämmäksi ominaisuudeksi näen itsensä johtamisen eli omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisen ja niiden käytön sekä kehityksen. Kun asiat ovat keskeneräisenäkin järjestyksessä, on levollisuus hyvinkin mahdollinen tunnetila.

Kiire ei ole väärin, jos se ei hallitse ihmistä. Siitä ei saa tulla mittari mihinkään.

Loppu peleissä todellinen kiire on hyvin harvoin, oikeastaan vain silloin, kun joku on hengenvaarassa. Muuten kiire on ihmisen oma keksintö, jota ei Suomessakaan oikeastaan edes kunnolla tunnettu vielä 20 vuotta sitten, monissa muissa maissa ja kulttuureissa se on edelleen vieras asia.

Mikä on olennaista?

Jokaisen on hyvä pohtia, että mikä loppujenlopuksi on olennaista?

Raamatussa Jeesus muistuttaa Martalle ja Marialle konkretian kautta siitä, mikä oikeasti on tarpeellista.

  

Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua."

Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." Luuk.10: 40-42

Marian nöyrä ja vilpitön halu oppia lisää Messiaaltaan saa olla meillekkin tänä päivänä esimerkkinä ja sydämen asenteena kaiken arjen kiireiden keskellä.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt.6:3

Tunne itsesi ja priorisoi!

Vaikka kalenteri täyttyisikin mieluisista asioista, niin muista, että jokainen niistä vie palan voimavaroista, jota on kuitenkin vain rajallisesti meille annettu.  Myös hengellistä työtä tekevien tulee oppia tunnistamaan voimavaransa, jotta osaa kontrolloida työtehtävien määrää. Kieltäytyminen tehtävistä voimavarojen huventuessa ei osoita, että olet heikko kristitty, koska et luota, että Jumala antaa tarvittavan voiman. Se on merkki terveen järjen käytöstä, johon Jumala on meille valtuudet antanut.

Priorisoi niin, että monelle päivälle peräkkäin ei tule paljon ajatustyötä vaativia juttuja.  Anna aivojesi levätä välillä. Ihmisen psyyke kaipaa lepoa hektisyydestä.

Älypuhelimen vaihtaminen kirjaan (rohkeimmat voi kokeilla myös omien ajatustensa kohtaamista ja esimerkiksi rukousta) esim. bussimatkoilla antaa pienen lepohetken aivoille.

Uskon, että kiireellisyydestä puhuminen on myös itseään toteuttava ennuste, joka jo ajatuksena nostattaa adrenaliini tasoa, joten kokeile olla puhumatta vaikkapa kuukausi kiireestä ja katso, kuinka tilanne ja suhtautumisesi muuttuu. Tai aina kun olet sanomassa ”Enää tunti aikaa!” niin sanokkin, että ”Vielä tunti aikaa”. Uskon, että tämäkin jo vaikuttaa mentaliteettiisi.

Etutippa helpottaa myös kiireenhallintaa huomattavasti enemmän viimetipan sijaan. ;) Priorisointi ja itsensä sekä omien voimavarojensa tunteminen ovat avainsanoja, jotka auttavat aikataulujen kontrolloimisessa.

Meidän on hyvä oppia tunnistamaan syy, miksi olemme kiireeisiä, jotta se ei nouse Jumalasuhteen ylläpitämisen edelle.  

Shepherd

Lammaspaimenen tehtäviin kuului pitää huolta lampaista.

Paimen piti silmällä laumaa ja oli valmis toimimaan jos lampaita uhkasi jokin vaara, joko ulkopuolinen tai lauman sisällä oleva tilanne.

Paimen opetti lampaat tottelemaan kutsuaan.

Vaikka lampaat eivät kutsua aina kuulleet tai halunneet kuulla, niin paimen oli kärsivällinen ja tehosti keinojaan kutsun perille viemiseksi.

He johdattivat lampaat uudelle nurmialueelle, kun lampaat olivat syöneet edellisen alueen puhtaaksi, eli lammaspaimenen tehtäviin kuului hankkia lampaille tarvittava määrä ruokaa ja vettä.

Jos lammas oli lähdössä pois hyvältä ja turvalliselta alueelta, niin paimen esti sen. Yleensä paimen heitti kepin lampaan eteen, jolloin lammas havahtui ja ymmärsi kulkevansa väärään suuntaan. Joskus keppi saattoi osua lampaaseen, joka teki kipeää, mutta sen kivun kautta lammas ymmärsi tekevänsä väärin.

Kun lammas loukkaantui, niin paimen hoiti loukkaantuneen kohdan ja kantoi lammasta hartioillaan jos lammas ei pystynyt kulkemaan.

Jos lammaslaumaa uhkasi esim. villieläimet, niin paimen puolusti laumaa ja ajoi uhkaavan eläimen pois.

Paimen myös laski lampaansa useaan kertaan päivässä ja hän tunsi jokaisen niistä, ja jos joku puuttui, niin hän myös yleensä tiesi mistä etsiä.

Lauman koossa pitäminen on tärkeää myös yksittäisen lampaan vuoksi, sillä lampaat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka eivät selviä yksinään, vaan tarvitsevat paimenta.

Päivän päätteeksi paimen puhdisti lammasten villaan tarttuneet oksat ja ohdakkeiden piikit, jotta ne eivät tekisi isompaa vahinkoa lampaalle.

Lammaspaimen oli valmis jopa henkensä uhalla puolustamaan ja suojelemaan laumaansa.

Psalmi 23:1
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."

Joh.10:11,14

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”

”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,”

Kilpailuiden kilpailu!

Järin urheilijafani en ole, oikeastaan mistään näkökulmasta, mutta tässä postauksessa pohdin eräänlaista urheilulajia, josta jopa nautin.

Ja ei, se ei ole 10 000 metrin juoksu, vaikka Lasse Virenin suoritus tekeekin muhun suuren vaikutuksen. ;)

Fil.3:14

”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.”

Kyseessä on uskon kilpailu, kilpailu, jossa jokaisen itseään uskovaiseksi kuuluisi kilpailla.

Luuk.13:24

Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

Tässä suorituskeskeisessä kulttuurissa meidän persoona määritellään titteleiden mukaan, joita ollaan ansaittu. Ensimmäinen asia mitä itsestämme nimen jälkeen kerromme, on oma statuksemme.

Mitä korkeampi tutkinto, mitä enemmän työkokemusta tai mitä suurempia ja näyttävämpiä saavutuksia olet tehnyt, määrittää sen, kuka olet.

Vanhan tutun nähdessäsi alkaa ns. piilovertailu, kuulumisten kertomisiin kätketään sisälle kaikki, mitä olet saavuttanut. 

Tämän kilpailun voittaa se, kenellä yhteiskunnan silmissä on korkeampi asema. 

Mutta uskon kilpailussa säännöt ovat erilaiset. Jeesus on jo voittanut!

Jumala ei mittaa suoritustamme. Hän ei anna tyylipisteitä, ei laske virheiden määrää tai asettele meitä paremmuusjärjestykseen. Hän odottaa meitä avosylin maalissa.  Jeesus on jo siis meidän palkinto, joka kädessä saamme juosta maaliin, Isän luokse.

Yllä olevassa klipissä voidaan nähdä konkreettinen esimerkki mentaliteetista - ”Juoskaa siis niin, että voitatte sen!”(1. Kor. 9:24-27)

Ps.119: 33-34

Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä. Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen.

Kilvoittelu on sitä, että emme anna periksi, vaikka juoksumme ei olisikaan täydellistä. Kristus itse antaa meille voiman kilpailuun, omassa voimassa emme siihenkään kykene. Tinkimättömiä apukeinoja askeleiden keventämiseen meille ovat Raamattu, rukous, seurakunta yhteys ja ehtoollinen. Pidetään niistä kiinni, niin on huomattavasti helpompi juosta.  

Hepr.12.1

Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme.

1.Tim.6:11-12,19

Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.

Eletään tämä elämä niin, että loppusuoralla voimme todeta:

”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.”

( 2.Tim. 4:7)

Emme lannistu!

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu.

Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.  

Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.

Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.  

Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.

Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.  

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden.

Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

2.Kor.4:1-9,16-18