Lepopäivä!

Kuvassa on siskon tyttöni Ella. Kuvatekstinä vois olla vaikka;
Joskus on hyvä vain olla, levätä ja fiilistellä Jumalan läsnäoloa.

Itselleni tästä aiheesta saan muistuttaa lähes viikottain, sillä kalenteri tuppaa täyttymään hyvinki nopeasti ja huomaamattomasti.

Hyvänä käytännön keinona oon kokenu sen, että vedän rastin yhden viikonpäivän kohdalle, jonne en varaa mitään menoja. Tarkoitus niinä päivinä on oikeasti levätä ja viettää aikaa Herran kanssa kahden kesken normaalia enemmän. Läheskään aina hyvä suunnitelma ei toteudu, mutta siihen on hyvä pyrkiä.
Itsensä sättiminen (mitä usein harrastetaan ) lepopäivän epäonnistuessa on mielestäni turhaa, vaan tehdään sanoista tekoja ja seuraavalla viikolla suunnitellaan menot vielä huolellisemmin, jotta fyysinen, henkinen ja hengellinen lepopäivä oikeasti toteutuisi.

Muistaakseni tää teksti on hyvin pitkälti inspiraationsa ja sisältönsä saanut opetuksesta, jonka joskus kuulin ison leirin isojen valmisteluiden alla. 
 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
2.Moos.20:9-10
Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi.

Uskon, että Jumalalta ei seitsemäntenä luomispäivänä loppunut voimat, vaan Hän halusi antaa meille esimerkin. Jumala antoi lepopäivän Israelin kansalle lahjaksi. Käsky antoi kaikille oikeuden ja mahdollisuuden levätä edes kerran viikossa. Tuohon aikaan sitä oikeutta esimerkiksi orjilla ja eläimillä ei ollut.

Ihminen usein yrittää rimpuilla suorituskeskeisyytensä kanssa about koko elämänsä ajan. Läpäkshän tää suorastaan menee siinä vaiheessa, kun yritetään suorittaa jopa lepo.

Suorituskeskeisyys on asia, mikä helposti, suorastaan salakavalasti tulee hengelliseen työhön mukaan. Suorituskeskeinen ihminen etsii rauhaa siitä, mitä on saanut aikaan. Todellinen rauha löytyy kuitenkin siitä, mitä Jeesus on saanut aikaan.

Lepopäivän viettäminen on myös eräänlainen luottamuksen osoitus Jumalalle siitä, että Hän pitää sun elämän kasassa. Lepopäivänä sulla on erityinen mahdollisuus nauttia Jumalan huolenpidosta sen sijaan, ettet yrittäisikään auttaa Jumalaa asioiden etenemisessä.

Kristityn ruumis on pyhän Hengen temppeli, joten meidän tehtävämme on pitää siitä huolta. Kristitty ei ole fyysisten tarpeidensa yläpuolella, joten lepo on enemmän kuin suositeltavaa myös kristityille. Riittävä ja hyvänlaatuinen uni on hyvin tärkeä ihmisen terveydelle. Unessa elimistön toimintakyky palautuu, fyysinen väsymys poistuu ja opitut asiat tallentuvat pysyvään muistiin.

Ikävä kyllä, länsimaalaisessa kulttuurissa lepäämistä ei arvosteta niin kuin pitäisi. Ihmiset ovat luoneet itselleen kiireisen elämäntavan, joten väsymys ei ole hengellisen nohevuuden mittari.
Kristitynkin on osattava sanoa ”ei”.

Jeesuskin vetäytyi välillä opetuslastensa kanssa lepäämään ja rukoilemaan. Älä tuijota siihen, mitä olet saanut aikaan vaan siihen, minkä olet saanut anteeksi.

Kaikki riippuu Jumalasta, Hän kyllä tekee työtään meissä, meidän kauttamme ja meistä riippumatta.
Lopulta merkitystä on vain sillä, että syntimme ovat anteeksi annetut ja sillä, että meillä on pelastus. Eräänä päivänä Jeesus tulee hakemaan meidät ikuiseen lepoon.

Hepr. 4:10
”Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.”

Kristittyjen yhteys

Siskot ja veljet iloitkaa, toisianne rohkaiskaa,
sillä siitä Herran omiksi meidät tunnetaan, kun toisiamme näin rakastetaan.
Minne tahansa ikinä kuljemmekaan, voimme loistaa valoa maailmaan.
Kiittäen anoen rukoilkaa, ylistystä Herrallemme laulakaa.
                   -Petri Kammonen-

Raamatussa ei mielestäni turhaan painoteta seurakuntayhteyden tärkeyttä ja kristittyinä ”yhteen hiileen puhaltamista”.

Hepr.10:24-25
Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.

En tiä kuinka osaisin elää ilman nimenomaan sitä yhteyttä, mikä on kristittyjen välillä. Se on vaan niin voimaannuttavaa! On mielettömän hienoa voida tietää, että aina on ihmisiä joiden kanssa voi yhdessä rukoilla, fiilistellä Jumalan hyvyyttä ja tutkia Raamatun kohtia, jotka itelle ei oo auennu, tai vaikka oliski auennu, niin niiden ajatusten jakaminen on jotain sellasta, mistä en suostu luopuun ja minkä kautta oon oppinu tunteen sanaa niin paljon paremmin. Ja kun elämäs tulee vaikeit juttuja vastaan, on seurakunta, joka on valmis kantaan yhdessä niit asioita rukouksessa ja muulla tarvittavalla tavalla. Se on myös paljon muutakin, mutta Pyhä Henki, joka meissä kaikissa vaikuttaa on se, mikä pitää sen yhteyden koossa.

Hienoo on myös se, että se connection kantaa läpi kirkkokuntien. Kaikki Kristuksessa saadaan olla samaa perhettä. Saadaan omistaa Isä, joka rakastaa kaikkia lapsiaan aivan yhtä paljon. Ja meillä on veriside, mikä pitää perheen koossa, vaikka erimielisyyksiä kyllä aina löydetään.

Lähimmäisen rakkaus, joka meihin on iskostettu jo pyhäkoulusta asti, on periaatteessa niin yksinkertasta, mutta silti niin helposti sen unohtaa, myös siellä perheen sisällä. Aina ollaan arvostelemassa muita tavalla tai toisella, ääneen tai ajatuksissa. Rakentava kritiikki ei oo pahasta, mutta senki kuuluu tapahtua rakkaudesta käsin("Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Matt. 7:12). Usein on se oma napa ensimmäisenä mielessä, tehtiinpä mitä hyvänsä.

”jos mä nyt kehun tota, niin ehkä se kehuu mua myöhemmin.”

”Kun mä otan ton annoksen, niin saan eniten.”

”Voin nyt tehdä tän hyvän teon, ku toi mun ihastus näkee sen, muuten en kyl tekis.”

Kuten voidaan huomata, syntisenä ihmisenä täydelliseen lähimmäisenrakkauteen me ei päästä, mut siihen on hyvä pyrkiä. Ja Jumala jäätävässä kärsivällisyydessään, armon tähden jaksaa meitä siihen opettaa, kun annamme Hänen työlleen meissä tilaa.

Room.15:2
Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.

Kol. 3:12
Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.

Isoveli valvoo

Nää tekstit mitä kirjottelen, tulee todennäkösesti (fiiliksen mukaan) olemaan jossain määrin hartaustekstien kaltasia, joten niitä saatte myös jatkossa käyttää omissa hartauksissanne tai opetuksien inspiraationa.

Löysin tiedostoi selaillessa useamman hartaustekstin suurin piirtein 2vuoden sisältä. Mut täs oli kyl niin hyvää ja asiallista settiä, että haluan sen myös tänne jakaa (saatan myöhemmin myös laitella niitä muitaki).

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sain tossa jonkin aika sitten s-postissa kivan laskun kivoilta poliisi sediltä kivalla kuvalla varustettuna, missä olin autolla liikenteessä mun siskon pojan kanssa.

Kävipähän vaan mielessä, että me ollaan koko ajan tarkkailun alla, vaikka oliskin fiilis, että nyt oon yksin ajatusteni/ tekojeni kanssa. Mut Jumalan silmät näkee salattuimpaankin syvyyteen asti, vaikkei välttämättä haluttaiskaan. Kaikki mitä meidän elämässä meille on tapahtunu tai kaikki mitä me ollaan tehty, on hänen tiedossa.

ps.139: 2-12
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

 Hepr. 4:13 
Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.

Mikä myös tarkoittaa sitä, että kun käännetään kerta kerran jälkeen katseemme Kristukseen, niin hän on jo siinä. koska hän on aivan koko ajan siinä. Sanonta; kun ottaa yhden askeleen Jumalan puoleen, niin hän ottaa kaksi askelta sun puoleen, tulee siis tässäkin todistettua.

Kun kirjottaa wordilla sanan Kristus pienellä, niin se alleviivaa sen punasella. Joskus tajuaa sen, kuinka paljon me aliarvioidaan Kristuksen kaikki tietäväisyyttä meidän oman elämän kohdalla. Mut wordi on ainakin oivaltanu sen, että Jeesusta ei kannata vähätellä, meidän on hyvä oppia ymmärtään Jumalan suuruus. Ite alleviivaan edellisestä lauseesta sanan oppia, sillä kyseessä on niin iso asia, ettei ihmisjärki sitä pysty kokonaisuudessaa edes ymmärtämään.                             
Kaikki se, mitä elämä on tuonut tullessaan ja niiden asioiden läpi käyminen, on ne sitten positiivisia tai negatiivisia, on juurikin sitä oppimista.
Jumala ei aseta sun tielles mitään sellasta, mistä hänen kanssaan et yli vois päästä. Ja kaikkien niiden tapahtuneiden asioiden motiivia et ees välttämättä tuu saamaan tietoos ikinä(Jes.55:8-9), jotkut motiivit voi kyllä paljastua sulle heti, tai pidemmänkin hetken päästä.
Tämänkin asian rukoileminen on onneksi enemmän kuin suotavaa(Fil.4:6).

Mutta se, mitä me Jumalan suuruudesta raamatusta voidaan lukea ja omassa elämässä kokea, on vain palanen sitä kokonaisuutta, mikä sitten loppupeleissä kerran taivaassa meille tullaan paljastaan.(Job.11:7-8) 

Hyvä ohjesääntö elämään onkin; Kun tehdään, sanotaan tai ajatellaan ihan mitä tahansa, niin pidetään koko ajan mielessä, että joku tarkkailee meitä.
 

Sinä(kö)

Itsetunto on aihe, josta voisin puhua varmaan aina. Se tulee meitä niin lähelle ja on jokaisen elämässä erittäin vahvasti vaikuttava asia.

Senpä takia halusinki juuri siitä kirjoittaa ensimmäisen ”virallisen” tekstin.
Oon aihetta erittäin paljo miettiny ja tutkinu viimesen, sanotaanko 3 vuoden ajan.

Neil T. Anderson kirjassaan Vapauttava Totuus kiteyttää itsetunnon yhden ydin kysymyksistä erittäin hyvin; Määrittääkö se, mitä teet, sen kuka olet, vai määrittääkö se, kuka olet sen, mitä teet?

Naisilla on luontainen tarve jo pienestä pitäen saada vastaus kysymykseen: olenko suloinen? Miehet sen sijaan kaipaavat vastausta kysymykseen: onko minusta siihen?

Se kuinka olemme saaneet osaksemme huomiota ja rakkautta läheisiltä ihmisiltä jo syntymästämme asti, on pohja itsetunnollemme. Lapsilla on luontainen tarve saada kuulla olevansa rakas, tärkeä ja toivottu lapsi.
Kuten voimme huomata, nuo samat tarpeet pätevät meihin vielä tänäkin päivänä. Haluamme edelleen kuulla ja kokea tavalla tai toisella, että olemme rakastettuja, tärkeitä ja omassa yhteisössämme hyödyllisiä.
Jos jollain näistä osa-alueista oli puutteita lapsuudessamme, osasimme ehkä jossain määrin kaivata, pyytää ja hakea sitä läheisimmiltämme. Mutta jos senkään jälkeen emme puuttuvaa tarvetta saaneet täytetyksi, jätti se haavan sydämeemme sekä siihen pieneen kehittyvään itsetuntoon / minä - kuvaan.

Kun kasvoimme ja tulimme enemmän tietoiseksi minä – kuvastamme, tiedostimme sen haavan olemassa olon, joka lapsuudesta asti sisällämme oli ollut. Mutta nyt osasimme ottaa käyttöön järeämmät aseet sen puutteen täyttämiseksi. Naamarit. Aloimme esittämään persoona, jota emme todellisuudessa ollut. Ja jos vieläkin tulimme torjutuksi, niin haava syveni. Ja todennäköisesti toi tullessaan lisää haavoja.

Jos lapsuudessa et ole saaneet kokea rakkautta läheisiltä ihmisiltä, on todennäköistä, että tänäkin päivänä sinun on vaikea ottaa vastaan rakkautta.
Koska ihminen on luonut kovan ulkokuoren ympärilleen, jotta ei tulisi enää satutetuksi. Vain Jumala osaa murtaa kovan ulkokuoren oikealla, ihmiselle itselleen sopivalla tavalla, kunhan vain ensin annamme Jumalalle luvan siihen.

Kun lähestymme Jumalaa, niin hän lähestyy meitä. (Jaak. 4:8)


Yhteiskunnan ja median asettama paine ei tee kuin hallaa nuorille, jotka vasta rakentavat identiteettiään. Senpä takia jokaisen, varsinkin kristityn, jotka jo tuntevat Jumalan sanan, on hyvä myös oppia sisäistämään se mitä Jumala puhuu meistä muun muassa psalmissa
139: (13-18)

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. 

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

 Ja mehän tiedämme, että Jumala ei tee virheitä! Vahingossa Hän ei ole ketään lähtenyt punoon kokoon!
Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" Room.9:20

Rukous, jota meidän kaikkien on erittäin hyvä rukoilla ja jota itsekkin olen paljon Jumalalta pyytänyt on että: Isä opeta minulle kuka sinä olet ja opeta, kuka minä olen sinun silmissäsi!

Alku

Oon miettiny omaa blogia jo pidemmän aikaa. Mut aina on noussu kaikki käytännön jutut mielee, esim. et keksinkö kirjotettavaa tarpeeks usein tai lukisko sitä ees kukaan ja onko mulla edes aikaa. Näiden varjolla oon siirtäny tän tekemistä jo varmaan pari vuotta :D

Eilen kuitenkin sain rohkasun siihen, et ku teen blogini Jumalaa kirkastaakseni, niin mun ei tarvi miettiä mitään noita käytännön juttui, koska Herra kyllä antaa aiheen, ajan ja oikeen määrän lukijoita. Ja omaan tapaani ajattelin, et turha sitä on nyt sit enään aikailla ja loin blogin samantien.

Kirjotan aina sillon ku Herra on laskenu mun sydämelle jotain kirjotettavaa, tällä hetkellä niitä aiheita ois vaikka ja kuinka, mut pyrin pitää nää tekstit sillain luettavan mittasina. Tosin se voi olla haasteellista, koska oon aina tykänny kirjottaa  nimenomaan aiheista, mitkä sillä hetkellä on omassa elämässä pinnalla ja sitä purkautumista ei aina pysty rajottaan kovin pieniin raameihin ;)

On hyvä olla, kun tiedän, että Jumala pitää huolen lapsistaan ja niin myös mun blogista, joka on vielä aivan tiensä alussa 

Anna-Mari Kaskinen biisin sanoist on tullu täs vuosien varrella mun elämän yks kantavista ”iskulauseista”

"Huomisesta en mä tiedä, esirippu eteen jää. Minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää."

Ja te jotka luette mun blogia, voitte olla varma, et rukoilen jokaisen puolesta ;)