sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kultainen sonni, missä?!



2.Moos.20:4
"Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.

Taas haluan siteerata Billy Grahamia, koska se kaveri nyt vaan osaa pukea sanoiksi asioita, jotka minulla jää pelkäksi ajatuksenvirraksi.

”Luuk.16:13
”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."  

Raamatussa epäjumalanpalvelus kielletään jyrkästi.
Yksi kymmenestä käskystä julistaa: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Lähes kaikesta voi tulla meille ”epäjumala” – jotakin sellaista, mitä palvomme ja palvelemme Jumalan sijaan. Se saattaa olla menestys, jokin mieliteko, omaisuus tai raha tai jokin muu asia, jonka annamme hallita elämäämme.”

Niissä ei välttämättä ole sinänsä mitään väärää, mutta ne muuttuvat ”epäjumaliksi”, kun teemme niistä elämämme tärkeimmän asian.

Raamatussa epäjumalat kielletään ainakin kahdesta syystä. Ensiksikin, epäjumalat ovat vääriä jumalia. Ne eivät kykene pelastamaan meitä eivätkä muuttamaan elämäämme parempaan suuntaan. Toiseksi, epäjumalat erottavat meidät Jumalasta. Me teemme niistä Jumalan korvikkeita – ja sen seurauksena käännämme selkämme Hänelle emmekä opi koskaan tuntemaan Häntä ja rakastamaan Häntä niin kuin meidän tulisi.

Onko jokin ”epäjumala” riistänyt Jumalalta Hänen oikeutetun paikkansa elämässäsi?

Älä anna tämän tapahtua. Jumala on käskenyt: ” Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”(2.Moos.20:3)”

                                                             
------------------------
 
 ”Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia, jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki. Mielihyvän asettaminen korkeimmaksi arvoksi ja elämän tarkoitukseksi ei kuitenkaan tuota hyvinvointia, vaan suunnattomasti pahoinvointia yhteiskuntaamme”, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen Kansanlähetyspäivillä kesällä.

Juliste seinälläni muistilappuna ;)
Muun muassa nämä yllä mainitut menestys, mieliteko, omaisuus raha ja niistä kumpuava mielihyvä on juurikin niitä maan päällisiä aarteita, jotka kaikki on katoavaista ja joista niin helposti syntyy elämämme ykkös juttuja, jotka syrjäyttävät Jeesuksen roolin elämässämme.
Paholainen on ahkerasti tehnyt työtä yhteiskunnassamme, jossa muun muassa materialismi on ottanut valtaa ihmisistä todella kovalla otteella.

Uskon, että meidän kristittyjen tehtävä on valvoa omaa sydämemme asennetta näitä maan päällisiä aarteita kohtaan.   

Meidän tulee rukoilla Pyhän Hengen viisautta ja voimaa kitkeäksemme elämästämme asioita, jotka ovat muuttumassa ”epäjumaliksi” meille. 

Matt. 6:21
”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.”





keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Respectit Paavalille


Ef.3:16-21


Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.


Paavalin asenteessa on jotain, mitä kovasti ihailen. Kaveri on vangittuna opetettuaan pakanoille evankeliumia ja nyt vankilasta käsin kirjoittaa kirjettä, jossa kehottaa asettamaan Kristuksen rakkautta elämän kasvupohjaksi. Eli jopa jääräpäisesti jatkaa työtään, vaikka sitten kiven sisältä. Paavalin asenne huokuu samanaikaisesti päättäväisyyttä, sekä sellaista nöyryyttä, johon harvat kykenee. Mies, joka kutsuu itseään syntisistä suurimmaksi (1.Tim.1:15) ja apostoleista vähäisimmäksi (1.Kor.15:9) omien taustojensa ja tehtyjen syntiensä vuoksi ei kuitenkaan  hävennyt vaellustaan Kristuksen seuraajana, eikä arastellut asettaa itseään ja seuralaisiaan kristittyjen esikuvaksi. 

Yllä oleva tekstin pätkä kiinnitti huomioni todella vahvasti lukiessani ko. lukua.
Jokainen jae, jokainen lause puhuu suuria asioita, joissa on paljon sisäistettävää.
Ja tekstin syvällisyys aukeaa ainakin itselleni vahvemmin, kun ajattelen Paavalin tilannetta ja fiiliksiä tätä kirjoittaessaan.  

Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. 

- Alaviite 2.Kor.4:16 avaa mun mielestä hienosti tämän lauseen; ” Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.” … Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

- Parempaa perustaa elämälle ei vain ole, kuin se mikä ikuisesti kestää ja kannattaa. Kristuksen rakkaus antaa rauhan sydämeen, joka auttaa jaksamaan ja pitää elämän balanssissa.

Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, 

-  Kol.2:2-3 ” Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” 
Rikkaimman tiedon :) Kelatkaa mikä etuoikeus!

ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.

- Niin suuri rakkaus, että ihmisjärki ei riitä sitä kokonaan käsittämään. Eli kuinka suuri se todellisuudessa ja kaikessa kokonaisuudessaan onkaan?

Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella,

- Ei epäillä Jumalan kaikkivaltiutta, sillä sama voima joka Jeesuksen herätti kuolleista, on myös meissä.

olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.

- Ja koko seurakunta sanoo Aamen!