maanantai 5. toukokuuta 2014

Shepherd



Lammaspaimenen tehtäviin kuului pitää huolta lampaista.
Paimen piti silmällä laumaa ja oli valmis toimimaan jos lampaita uhkasi jokin vaara, joko ulkopuolinen tai lauman sisällä oleva tilanne.

Paimen opetti lampaat tottelemaan kutsuaan.
Vaikka lampaat eivät kutsua aina kuulleet tai halunneet kuulla, niin paimen oli kärsivällinen ja tehosti keinojaan kutsun perille viemiseksi.

He johdattivat lampaat uudelle nurmialueelle, kun lampaat olivat syöneet edellisen alueen puhtaaksi, eli lammaspaimenen tehtäviin kuului hankkia lampaille tarvittava määrä ruokaa ja vettä.

Jos lammas oli lähdössä pois hyvältä ja turvalliselta alueelta, niin paimen esti sen. Yleensä paimen heitti kepin lampaan eteen, jolloin lammas havahtui ja ymmärsi kulkevansa väärään suuntaan. Joskus keppi saattoi osua lampaaseen, joka teki kipeää, mutta sen kivun kautta lammas ymmärsi tekevänsä väärin.

Kun lammas loukkaantui, niin paimen hoiti loukkaantuneen kohdan ja kantoi lammasta hartioillaan jos lammas ei pystynyt kulkemaan.

Jos lammaslaumaa uhkasi esim. villieläimet, niin paimen puolusti laumaa ja ajoi uhkaavan eläimen pois.

Paimen myös laski lampaansa useaan kertaan päivässä ja hän tunsi jokaisen niistä, ja jos joku puuttui, niin hän myös yleensä tiesi mistä etsiä.
Lauman koossa pitäminen on tärkeää myös yksittäisen lampaan vuoksi, sillä lampaat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka eivät selviä yksinään, vaan tarvitsevat paimenta.

Päivän päätteeksi paimen puhdisti lammasten villaan tarttuneet oksat ja ohdakkeiden piikit, jotta ne eivät tekisi isompaa vahinkoa lampaalle.

Lammaspaimen oli valmis jopa henkensä uhalla puolustamaan ja suojelemaan laumaansa.

Psalmi 23:1
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."

Joh.10:11,14
"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”
”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,”