ytimekäs otsikko

 

Yövuorojen aikana on kerenny miettiin valvomista, monessakin mielessä. Miten jaksan valvoa koko yön, jotta asukkailla olis turvallista nukkua (vammautuneiden palveluasuntolassa oon kesätöissä)? Kuinka mun pitää valmistautua valvomiseen, jotta valvominen olis helpompaa? Minkä laisiin tilanteisiin on hyvä henkisesti varautua, jotta niiden yllättäessä osaa toimia oikein? Raportointi yön tapahtumista aamuvuorolaisille on tärkeää, jotta informaatio kulkee jne jne..

Tähän ei paljoo aasin siltoja tarvita, ku voi kääntää noi kysymykset hengelliselle puolelle. 

Oma hengellinen elämä ei voi kunnolla pysyä kasassa, jos sitä ei hoida. Meil on karvakorva koko ajan tuos ympäril hääräämässä ja härnäämässä, jotta sais meistä otteen(1.piet.5:8). Omat voimavarat ei riitä säilyttämään hengellistä elämää Jumalan mielenmukaisena. Ihmisinä me tarvitaan rukousta ja ohjeita, kuinka tulis toimia eri tilanteissa. Raamatusta saadaan löytää niin lohdutusta, kuin myös arkipäivän neuvoja hankaliin tilanteisiin. Tarvitaan ehdottomasti myös toisten tukea ja raportointia oman uskon elämän vaikeuksista ja tilanteista.

Aikasemmassa tekstissä kirjotin sotavarustuksesta, joka auttaa jaksamaan elämässä ja vastustamaan pahaa. Se pätee myös siinä, että jaksettais loppuun asti olla Jumalan kuvia ja pitään huolta omasta hengellisestä elämästä sekä tukeen muita kanssa matkaajia. 

Omaa suhdetta Jumalaan on syytä laittaa syyniin aina vähän väliä. Itekki havaduin tossa pari viikkoa sitten, että en oo käyny seurakunnalla oikeestaan koko kesänä, rukoilukin on jääny vähemmälle ja raamatun tilalla iltasin luenki jotain romaaneja. Kaikki on päässy tapahtumaan salakavalasti ja pikkuhiljaa. Syytän ajanpuutetta ja samalla ku keksin selityksiä mietin, että turha sitä on miettiä syyllistä ku pitäs ennemminki tehä asialle jotain ja skarpata, aloittaen vaikka raamatusta ja rukoilemisesta.  

Aikasemminki oon tainnu mainita, että Jumala ei tarvii meidän tekoja, jotka kuitenkin on Hänen mielen mukasia, vaan me ite tarvitaan niitä. Ja itekkin sen tässä taas huomaan. Eiköhän Jumalan suunnitelmat ihmiskunnan kohdalla oo edenny samalla lailla, vaikka oma hengellinen elämä onki ollu vähän kylmää viime aikoina ja siitä johtuen on ollu jotenki mitäänsanomaton olo koko kesän ja nyt pari saikkupäivääkin on ollu pelkästään uupumuksen takia. Oma elämäki tuntuu kirkkaammalta, kun pidän Jumalasuhteestani huolta. Ja kun kanavat Isälle on auki, voi Hän ohjeistaa miten pystyn ite olla omaa osuuttani toteuttamassa tän ihmiskunnan hyväks (tai lähinnä ehkä omassa verkostossa toistaseks pystyään ;)).

Päämäärä meille on annettu ja sitä kohdin kuljetaa. Jokanen on itse vastuussa omista askelistaa.