”Kerran perillä vaikka polvet verillä”

Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja

antaisi periksi. Hepr.12:3

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr. 10:35-36

Oltiin pappaa kattomas perheen kanssa ja ei voi muuta, kun ihailla sitä uskon lujuutta, josta ei voi kuin ottaa esimerkkiä. Mies on kokenu jos jonkin näköstä pitkän elämänsä aikana ja paljo joutunu tekeen päätöksiä isojen asioiden edellä. Nuorena hän sitoutu seuraamaan Jeesusta ja se päätös on kantannut läpi kaiken. Paappa tykkää siitä ku lauletaa yhessä ja siin vanhainkodin sängyllä istuessa hänen toive oli ”Kirkas aamu pian koittaa”, jonka eka säkeistö menee näin:

Kirkas aamu pian koittaa jälkeen aikojen yön.
Päivä varjot jo voittaa, kautta Golgatan työn.
Huomenkellojen soiton kaiku sielullas soi meille kertoen:
” Voiton Jeesus matkaamme toi.”

Päivä varjot jo voittaa, sateen jälkeen tulee aina pouta, pilvet vain ovat auringon tiellä, kultakin koetellaan tulessa..                                                                                                                    

Ja kaikki muut sanonnat, jotka ovat monia voimaannuttaneet, puhuvat sitoutumisen ja kestävyyden puolesta. Sellasta vaikeutta Herra ei sun tielles aseta, mistä Hänen avullaan et yli pääsis. Koskaan Jumalan näkökulmassa ei tuu sitä viimestä pisaraa. Ihminen voi tässäkin asiassa olla eri mieltä, mutta sitten voi muistuttaa itselleen, että kuka kenet olikaan luonut.  

Pappa on jo pidempää ollu huonossa kunnossa ja leskeks hän jäi tos pari vuotta takaperi. Sillonki ku mummun viimesiä hetkiä vietettiin ,niin paappa oli menny istuu mummun sängyn laidalle ja laulanu että;                                                                                                             

”On luonain Jeesus, kun silmäin sulkeutuu
ja päärlyportit mulle avautuu.
On luonain Hän, kun jätän tämän maan
ja Isän kotiin mä muutan ihanaan.”

Laulun aikana mummu oli saanu poistua ajasta ikuisuuteen. 

Kaunis ajatus, kaunis teko, mutta mulle sekin puhuu uskon kestävyydestä, sinnikkyydestä ja nimenomaan päättäväisyydestä seurata Herraa loppuun asti.

”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto”(Fil.1:21)

Siin on asia, mikä jokaisen Kristuksen seuraajan olis hyvä sisäistää, sillä sen pointti auttaa jaksaan vaikeimmissakin tilanteissa. Oma usko, arvot ja periaatteet olis hyvä tulla rakentaa niin vahvalle pohjalle, että ne kestää kyseenalaistamisenki. Sitouduttua(isolla S:llä) Kristukseen ei tunteiden ailahtelut horjutakkaan uskoa kovin helposti. Ja vaikka epäuskon hetkiä tulee meille jokaiselle, niin Henki on vahvempi lihaa, ja pystytään vastustamaan nekin karvakorvan juonet. Arvostan suuresti jokaista mummua ja paappaa, joka on omille jälkeläisillee esimerkkinä uskon kestävyydestä ja kilvoittelusta. He on juurikin niitä uskon sankareita. 

”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.” (Juud.1:3)