Särkyvää

Raamatunkin aikaan saviesineet olivat tärkeitä käyttöesineitä, mutta useinkin hyvin arkisia ja herkästi rikkoontuvia. Saviastioiden tapaan ihminenkin särkyy monissakin elämän tilanteissa. Välillä ollaan enemmän sirpaleina ja toisinaan jäljet on helposti paikattavissa. Sama kohta voi murtua useaan otteeseen ja riippuen paikkaustavasta korjaustyö voi olla joko heikko tai hyvinkin kestävä. Mielestäni ehdottomasti paras korjaaja on Jumala ja Hänen parantava työ meissä.  

Mutta se on fakta, että Jumala ei tee virheitä. Ihminen voi itse elämäänsä vaikeuttaa tavalla jos toisellakin tai ympärillä olevat ihmiset saavat myös vahinkoa aikaiseksi. Eikä meillä myöskään ole oikeutta sanoa, että oon vääränlainen, väärillä lahjoilla varustettu. Mutta nyt annan seuraavien Raamatunkohtien puhua puolestaan. (Juttua niistä riittäis vaikka kuinka, mut näin tääki teksti saadaan pysymään jossain rajoissa ;))

Jes. 64:8

Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.

Saarn. 7:29 

Vain tämän minä sain selville: Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia.

Room. 9:20

Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?

Jes. 29:16

Voi teidän kieroutuneita ajatuksianne! Eikö savenvalaja muka ole saveaan kummempi? Sanooko teos tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt"? Sanooko luomus luojastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"?

Moni ihminen voi varmasti omaksua myös omaan elämäänsä tämän kappaleen sanoman.

Saviruukku (sanat: Liisa Pukkila)

Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savinkin
Mestarin kädessä ois.

Jumala tuntee meidät parhaiten, joten hän myös tietää, että millä tavalla meitä tulee kohdella. Toinen voi oppia helpommin esimerkiksi virheistään, mutta toinen voi joutua käymään kovankin tien, jotta sisäistää jonkin asian, mikä sisäistää täytyy. Sinä(kö) tekstissä jo puhuin, siitä kuoresta, minkä useat luo ympärilleen, jotta ei tulis enää satutetuksi. Myös taivaallinen Isämme tietää sen kuorenkin murtamiseen parhaat keinot. Ne keinot ei välttämättä tunnu aina meistä itsestämme niin helpoilta ja hyviltä, mutta uskokaa pois, parhaat ne silti on :) 

Mun mielestä hienoo uskovan elämässä on se, että koskaan ei voi olla niin sanotusti valmis kristitty, aina on vara kehittyä. Aina välillä voidaan olla Jumalan työpöydällä ja käydä yhessä Hänen kanssaa niitä prosesseja läpi, mitä jokainen meistä joskus kokee.

Kun Paavali vertaa itseäänkin saviastiaan(2.Kor.4:7) ei hänellä suinkaan ollut tarkoitus vähätellä ihmistä, vaan kiinnittää huomio ihmisen inhimillisistä puutteista evankeliumiin. Tuohon ilosanomaan, josta löytyy uudistava voima Jeesuksen sovitustyön kautta. Synnit on saatu anteeksi ja saadaan omistaa se rauha sydämessä, jonka ainoastaan Hän pystyy antamaan.    

2.Kor. 4:16

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.

Taas kerran muistetaan rukoilla, että Isä, näytä mulle kuka sä oot, ja näytä, kuka mä oon sun silmissä.